Tag Archives: pelitestaus

Amerikan terveisiä

Mielenkiintoinen ja ihan lukemisen arvoinen raportti kajahtaa Yhdysvalloista:

Tow Center for Digital Journalism – keskuksen uusi raportti Play the news: Fun and games in digital journalism kokoaa yhteen kokeiluja ja kehityskulkuja uutispelien saralla. Harvardin Nieman Lab tiivistää tutkimusraporttia omassa kirjoituksessaan.

Raportissa tärkeiksi nousevat kokeilullisuus, ”a culture of experimentation”, ja kuinka uutispelien tekijöiden ja julkaisijoiden kannattaa ottaa ainakin joissakin asioissa mallia peliteollisuudesta ylipäätään.

Lopputulema on samansuuntainen kuin mihin olemme moneen otteeseen päätyneet hankkeen keskusteluissa ja opetuksessakin. Uutispelien suunnittelu, aivan kuten pelien suunnittelu ylipäätään, vaatii tilaa ja rohkeutta kokeilla uutta, samoin kuin epäonnistumisen sietokykyä. Tarvitaan myös tukea organisaation suunnalta esimerkiksi alustojen ja testauksen suhteen.

Erityisesti yleisöanalyysiin, testaukseen ja jälkiseurantaan liittyvät vaatimukset on syytä ottaa vakavasti. Nämä ovat hankalia kysymyksiä siinä mielessä, että ne vaativat aika paljon resursseja ja hieman erilaista lähestymistapaa kuin mihin nopea ajankohtaisen tiedonvälityksen ideaali meitä usein työntää.

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: