Uutispeleillä on useita niitä rajoittavia reunaehtoja. Pelejä rakennetaan esimerkiksi usein pienillä resursseilla tai kiireessä. Niiden pitää myös olla niin helppoja lähestyä, että täysi ummikkokin pystyy niihin tarttumaan. Lisäksi tähän kategoriaan kuuluvilla peleillä, simulaatioilla tai vuorovaikutteisilla sovelluksilla on käytännössä aina jokin tavoite. Tyypillisesti pyrkimyksenä on vaikuttaa pelaajaan/lukijaan jollakin tavalla, on kyseessä sitten valitun näkökulman korostaminen tai vallitsevien toimintatapojen kritisointi.

Pelisuunnittelussa on usein yritettävä löytää tasapaino pelaajan täydellisen valinnanvapauden ja tiukan ohjaamisen välillä. Koska pelaaminen on lähtökohtaisesti vuorovaikutteista toimintaa, on ymmärrettävää, että vuorovaikutusmahdollisuuksien puute johtaa käytännössä tylsään pelikokemukseen. Esimerkiksi roolipelaamisen puolella tämä ääripää tunnetaan termillä ”railroading”, jossa pelinjohtaja puskee ennalta suunnittelemaansa juonikuviota eteenpäin pelaajien toimista tai toiveista välittämättä. Peli voi myös olla niin yksinkertainen, että se tarjoaa vain yhden tai pari vaihtoehtoa pelaajalle. Tällainen peli on nopeasti koettu, eikä sen pariin ole mitään syytä palata.

Uutispelien tapauksessa asia ei ole aivan näin selvä. Ensinnä tavoitteena ei aina ole saada pelaajaa palaamaan pelin pariin yhä uudestaan – ehkä kerta riittää sanoman saattamiseksi perille. Toisaalta, kuten muidenkin vaikuttamaan pyrkivien pelien kohdalla, täysi valinnanvapaus ja monet vaihtoehdot lisäävät sen todennäköisyyttä, että pelaaja ei päädykään kokemaan suunniteltua lopputulosta. Tässä löyhässä genressä yksinkertaisuus on valttia.

Käytän esimerkkinä kehittelemäni satiirista uutispeliä, jonka tarkoituksena olisi voinut ollut esittää kriittinen kommenttipuheenvuoro vuoden 2012 presidentinvaaleista Suomessa. Näissä vaaleissahan lähtötilanne oli se, että yksi ehdokas oli jo pitkään nauttinut muuta ehdokasjoukkoa laajempaa kannatusta. Skeptisempi tarkkailija voisi jopa sanoa, että vaalit olivat käytännössä selvät jo ennen kampanjoinnin aloittamista. Kuten tyypillistä on, altavastaavat keskittyivät sitten petaamaan puolueilleen parempia mahdollisuuksia presidentinvaalien jälkeisissä taistoissa.

Tässä kuvitteellisessa pelissä pelaaja ottaa ehdokas Sauli Niinistön roolin. Peli sijoittuu vaalikampanjoinnin kiihkeimpään aikaan, ja sen loppupisteenä on varsinainen vaalipäivä. Pelissä pelaajalle esitetään jatkuvasti päivittyvää tietoa kannatusluvuista, muiden ehdokkaiden kannanotoista, tapahtumista jne. Hänelle tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa ehdokas Niinistön toimiin ja puheenvuoroihin esimerkiksi vaalikeskusteluissa ja kentällä tapahtuvassa kampanjoinnissa. Vaihtoehdot – ovat ne sitten sanomisia tai tekemisiä – vaihtelevat sen mukaan, miten riskialttiita ne ovat. Pelaaja voi toisin sanoen pyrkiä olemaan ärsyttämättä ketään ja sanomatta mitään (itse asiassa kampanjapäällikkö häntä tähän pelissä ohjeistaakin) tai sitten ottaa vahvasti kantaa kannattamiensa asioiden puolesta. Jutun juju on se, että 1) mitä tahansa pelaaja tekee, Sauli Niinistö voittaa, 2) mitä vahvemmin pelaaja ottaa asioihin kantaa, sitä alemmas putoavat kannatusluvut ja 3) kaikkein parhaan tuloksen vaaleissa saa tekemättä mitään ja sanomatta mitään mikä voisi jotakuta ärsyttää!

Tällainen kuvitteellinen peli olisi ollut mahdollista liittää yhteen presidentinvaalien alla käytävän muun keskustelun kanssa, tai sen olisi voinut julkaista vaalien jälkeen kriittisenä puheenvuorona. Peli olisi hyvin tehtynä saattanut herättää paljonkin keskustelua. Sillä ei toisaalta olisi ollut käytännössä mitään uudelleenpeluuarvoa, ja näkökulmasta riippuen joku saattaisi jopa kyseenalaistaa, voisiko tässä tapauksessa edes puhua pelistä. Väitän kuitenkin, että tässä tapauksessa olisi nimenomaan voitu puhua uutispelistä. Ideaa saa puolestani vapaasti käyttää;)